Tuolta minusta tuntuu tällä hetkellä. En ole itse valinnut olevani transsukupuolinen, vaan se on annettu minulle. Niin hyvässä kuin pahassa. En valinnut tätä roolia ollakseni vähemmistössä, vähemmistönä. Ilmeisesti voin etsiä sen salasimman piilopaikan ja mennä sinne. Ja koskaan olla tulematta pois.
Jo se että minulla on aspergerin syndrooma, tekee elämästä tavallista vaikeampaa. Ja sitten vielä tämä transseksuaalisuus. En odota että kukaan tässä koko maailmassa voisi edes yrittää ymmärtää miltä minusta tuntuu. Ainoa mikä minut pitää täällä on oma uskoni Allahiin ja se että Hän tietää mikä on minulle parasta. Ei kukaan ihminen siihen pysty. Voi vain antaa hetkellistä tukea, olla olkapäänä vaikeana hetkenä. Kunpa vielä löytäisin sellaisen ihmisen jolle voisin puhua ilman, että leimattaisiin totaaliseksi friikiksi. Ja joka ei levittäisi asioita. Osaisi ajatella hiukan pidemmälle. Uskoisin että jos kertoisin facebookin puolella niin kaveripiiri pienenisi aika nopeasti. Joten en kerro, ainakaan vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti