Olen ottamassa niitä ensimmäisiä askeleita eteenpäin tässä transsukupuolisuuden suhteen. Ja olen kovasti miettinyt niitä kysymyksiä mitä kysyä sitten kun pääsen niitä kysymään. Tosin olen tehnyt niin jo valmiiksi, jopa itseni väsyttänyt siinä puuhassa. Toisinaan kyllä toivon että olisi aivan tässä vieressä tukemassa, antamassa neuvoja miten pärjätä ja jatkaa eteenpäin. Eikä aina olla etsimässä tietoa netin kautta.
Tietoa löytyy jopa liiankin kanssa. Ehkä yksi parhaimpia on olleet nämä youtuben videot. Transmiehet ja -naiset ovat kertoneet päiväkirjan muodossa tapahtumistaan ja ajatuksistaan. Olen saanut todella paljon ajattelemisen aihetta niiden kautta. Foorumien kautta jonkin verran on tullut ajatuksia vastaan.
Tuntuu siltä että minun on vain odotettava ja vahvistettava näitä omia tuntemuksiani ja oloani. Mikä ei ole helppo tehtävä. Yksin pojan kanssa kun asun ja tuttava piiri pieni ja yhdeltä osalta hajallaankin oleva. Ei ole muuta kuin minä, joka voi kohdella itseäni siten kuin tunnen olevani.
Ajatukset pyörivät päässäni kuin villinä kulkeva pyörä. Niiden erottelu vie oman aikansa ja niiden selvittely toisen. Aikaa tämä tulee viemään. Sanoisin että aika monta vuotta yhteensä ennen kuin edes tunnen itseni täysin eheäksi. Tällä hetkellä olen repalainen reppana, noin kuvainnollisesti sanoen. Ensi viikolla on käynti transtukipisteessä Helsingissä. Saapi nähdä miten siellä menee. Kaiken lisäksi tunnen Helsinkiä todella huonosti, puhumattakaan julkisilla liikkuminen siellä. Apuah!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti